Hämeenlinna sijaitsee Vanajaveden etelärannalla Kanta-Hämeen maakunnassa, asukasluku 68 014. Se on Kanta-Hämeen maakunnan keskus. Hämeenlinnan keskustasta on 98 kilometriä Helsinkiin ja 75 kilometriä Tampereelle.
1. tammikuuta 1948 toteutui Hämeenlinnan ensimmäinen suuri alueliitos, jolloin suurin osa kaupungin pohjoispuolella sijainneesta maalaiskunnasta sekä osia Vanajan kunnasta liitettiin kaupunkiin. Vuonna 1967 kaupunkia kolmelta suunnalta ympäröinyt Vanjan kunta liitettiin pääosin kaupunkiin. Marraskuussa 2007 varmistui Hämeenlinnan seudun kuntaliitos Hauhon, Hämeenlinnan, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kesken, se astui voimaan 1.1.2009.
Hämeenlinnan kaupunginosia, 41, ovat Linnaniemi (keskusta), Koilliskulma (keskusta), Saaristenmäki (keskusta), Keinusaari, Sairio ja Sairionranta, Myllymäki, Kauriala, Ahvenisto ja Poltinaho, Pullerinmäki, Ojoinen, Puistonmäki, Kirstula, Aulanko, Hätilä, Idänpää, Katinen, Katuma, Kantola, Kankaantausta, Miemala, Hattelmala, Munakas, Luolaja, Voutila, Loimalahti, Majalahti, Vuorentaka, Tiirinkoski, Pikku-Parola, Luhtiala, Ruununmylly, Taka-Hätilä, Hangasmäki, Kankainen, Mäskälä, Kaapola, Hakummäki, Vanaja, Käikälä, Harviala. Sekä Hauho, Kalvola, Tuulos ja Renko jotka ovat kaupunginosakeskuksia.
Bussiliikenne:
Linja 1
Loimalahti – Luolaja – keskussairaala – rautatieasema – Hätilä
Lehdon Liikenne Oy, Pekolan liikenne Oy
Loimalahti – Luolaja – keskussairaala – rautatieasema – Hätilä
Lehdon Liikenne Oy, Pekolan liikenne Oy
Linja 2
Aulanko – rautatieasema – tori – Tavastia – Kankaantausta –
Visamäki – linja-autoasema – rautatieasema – Aulanko
Vekka Liikenne Oy
Aulanko – rautatieasema – tori – Tavastia – Kankaantausta –
Visamäki – linja-autoasema – rautatieasema – Aulanko
Vekka Liikenne Oy
Linja 5
rautatieasema – tori – Tiiriö – Parolannummi – Parola – linja-autoasema – rautatieasema – (Kukostensyrjä)
Vekka Liikenne Oy
rautatieasema – tori – Tiiriö – Parolannummi – Parola – linja-autoasema – rautatieasema – (Kukostensyrjä)
Vekka Liikenne Oy
Linja 8
Kukostensyrjä – rautatieasema – tori – Kauriala – Tiiriö – Paroinen – Puistonmäki – Ojoinen – Kauriala – linja-autoasema – rautatieasema – Kukostensyrjä
Vekka Liikenne Oy
Kukostensyrjä – rautatieasema – tori – Kauriala – Tiiriö – Paroinen – Puistonmäki – Ojoinen – Kauriala – linja-autoasema – rautatieasema – Kukostensyrjä
Vekka Liikenne Oy
Linja 9
(Käikälä – Harviala –) Harvoila – Ruununmylly – Kukostensyrjä – rautatieasema – tori – Visamäki – linja-autoasema – rautatieasema – Kukostensyrjä – Ruununmylly – Harvoila

Linja 10
linja-autoasema – rautatieasema – Katistentie – Harvialantie – Alanko – Turenki
Lehdon Liikenne Oy, Pekolan Liikenne Oy
linja-autoasema – rautatieasema – Katistentie – Harvialantie – Alanko – Turenki
Lehdon Liikenne Oy, Pekolan Liikenne Oy
Linja 12
Kettumäki – Tampereentie/(Parolantie) – linja-autoasema – rautatieasema – Katistentie – Katuma – Kirkonkulmantie – Rantatie – Katuma – Katistentie – rautatieasema – tori – Tampereentie/(Parolantie) – Kettumäki
Pekolan Liikenne Oy

Linja 13
Aulanko – rautatieasema – tori – keskussairaala – Luolaja – linja-autoasema – rautatieasema – Aulanko
Vekka Liikenne Oy
Aulanko – rautatieasema – tori – keskussairaala – Luolaja – linja-autoasema – rautatieasema – Aulanko
Vekka Liikenne Oy
Linja 15
Kettumäki – Linnaniemi – linja-autoasema – rautatieasema – Katuma – Harviala – Katuma – rautatieasema – tori – Kauriala – Kettumäki
Pekolan Liikenne Oy
Kettumäki – Linnaniemi – linja-autoasema – rautatieasema – Katuma – Harviala – Katuma – rautatieasema – tori – Kauriala – Kettumäki
Pekolan Liikenne Oy
Linja 16
rautatieasema – tori – Poltinaho – Tiiriö – Katinala – Vähänummi – Parola – Katinala – Tiiriö – Poltinaho – linja-autoasema – rautatieasema
Vekka Liikenne Oy
rautatieasema – tori – Poltinaho – Tiiriö – Katinala – Vähänummi – Parola – Katinala – Tiiriö – Poltinaho – linja-autoasema – rautatieasema
Vekka Liikenne Oy
Linja 17
linja-autoasema – rautatieasema – Aulanko – Pekola – Rahkoila – Lepaa – Tyrväntö – Petäys th
Vekka Liikenne Oy
linja-autoasema – rautatieasema – Aulanko – Pekola – Rahkoila – Lepaa – Tyrväntö – Petäys th
Vekka Liikenne Oy
Junia Hämeenlinnasta Tampereelle ja Helsinkiin lähtee noin 10-40min välein.
Harrastuksia joita Hämeenlinna tarjoaa:
- Airsoft, Hiihtomaan ja Hattulan Ilomaan alue.
- Bunkkeri, pelitoimintaa, Pääkirjaston ja Poltinahon seurakuntatalon tiloissa.
- Jalkapallo
- Jääkiekko
- Koripallo
- Pesäpallo
- Salibandy
- Ammunta
- Hiihto
- Kamppailulajit
- Kiipeily
- Moottoriurheilu
- Skeittaus
- Sulkapallo
- Suunnistus
- Tennis
- Uinti
- Yleisurheilu
- Partio
- Taideaineita (kirjallisuus, kuvataide, musiikki, tanssi)
- VPK Vapaapalokuntatoiminta, Hämeenlinna, Hauho, Lammi, Kalvola, Tuulonen ja Renko.
Älä epäröi, vaan lähde avoimesti selvittämään, mitä kaikkea kaupungissasi voi tehdä vapaa-ajalla!
|
- Luokat 7–9
- Iittalan Yhtenäiskoulu (Kalvola)
- Hauhon Yhtenäiskoulu (Hauho)
- Hakkalan koulu (Lammi)
- Ahveniston koulu
- Hämeenlinnan yhteiskoulu
- Kaurialan koulu
- Lyseon koulu
- Erityiskoulut
- Ojoisten koulu
- Saaristen koulu
- Sairaalakoulu
- Lukiot
- Lammin lukio (Lammi)
- Hämeenlinnan Aikuislukio
- Hämeenlinnan lyseon lukio
- Kaurialan lukio
- Ammatilliset oppilaitokset
- Hämeen ammattikorkeakoulu
- Evon metsäopisto (Lammi)
- Hämeen ammatti-instituutti
- Ammattiopisto Tavastia
- Lihateollisuusopisto
- Kiipulan ammattiopiston Perttulan yksikkö
(Kiipulan ammattiopisto ja Perttulan erityisammattikoulu yhdistyivät 1.1.2009)
- Muut
- Aimo-koulu
- Hämeen kesäyliopisto
- Sibelius-opisto
- Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus
- Vanajaveden opisto
TOP 10 Nähtävyyttä
1. Hämeen linna
2. Museo Militaria
3. Aulangon näkötorni
4. Sibelius Birthplace
5. Vankilamuseo