tiistai 11. lokakuuta 2016

Hämeen linna

Kävimme jonkun aikaa sitten vierailemassa luokkamme kanssa Hämeen linnassa. Oppaanamme toimi nuori nainen, joka osasi hyvin kertoa linnan historiasta ja esitteli paikkoja hyvin. Kierroksen jälkeen olisi saanut vielä jäädä katselemaan paikkoja, mutta itse en jäänyt. Linna oli kaunis ja jutut mitä meille kerrottiin oli kiinnostavia. Varsinkin tarina kummittelevasta kissasta oli hauska, lattiassa oli myös "tassun" jälki.


Kuvassa kaivo, johon voi heittää kolikon ja toivoa.




sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Oiva-tehtävä

Tehtäväksämme annettiin selvittää yksin tai parin kanssa asioita Oiva-raportista. Tein tehtävän yhdessä Ninan kanssa.

Oivassa elintarvikevalvontaviranomaiset arvioivat yritsten elintarviketurvallisuutta, ei asiakaspalvelun tasoa eikä ruoan makua.


Tilojen, pintojen ja välineiden puhtaus
Elintarviketiloissa vallitsee yleinen siisteys ja järjestys. Niissä tiloissa missä joissa käsitellään avaamattomia
elintarvikkeita, vallitsee hyvä siisteys, puhtaus ja järjestys.
Mittaaminen tehdään erilaisilla mittareilla. Esimerkiksi jos halutaan tietää pysyykö elintarvikkeet tarpeeksi viileässä, niin pakastimessa on mittarit mistä se voidaan katsoa. 


Henkilökunnan toiminta ja koulutus
Parhaan hymynaaman saa kun henkilökunta toimii elintarviketiloissa hygieenisesti. Kaikilla tuee olla hygieniapassi.
Henkilökunta säilyttää omat elintarvikkeen vain henkilökunnan käyttöön tarkoitetussa tilassa. Tupakointi tapahtuu siihen tarkoitetussa paikassa tai tilassa. 

Elintarvikkeiden tuotantohygienia
Elintarvikkeiden valmistusprosessit vastaavat ilmoitettua ja ovat tarkoitukseen soveltuvia. Valmistusprosessissa käytetyt riskinhallintamenetelmät ovat tarkoitukseensa soveltuvat ja riittävät, vastaavat omavalvonnassa kuvattuja menetelmiä, ja niitä käytetään oikein. 
Omavalvonnan mukaisella säännöllisellä seurannalla siitä on varmistuttu, että riskinhallintamenetelmät toimivat jatkuvasti kuten pitää. Säännöllisestä seurannasta on olemassa omavalvonnan mukainen kirjanpito.  

Elintarvikkeiden lämpötilojen hallinta
Lämpötiloja mitataan ja merkitään listaan joka sitten annetaan tarkastajalle, jos tarkastaja huomaa siinä jotain epäkohtia, tuottaja vastaa siitä johtuvista seurauksista ja korjaa asiat niin kuin niiden pitää olla, tuottaja voi myös mahdollisesti ehkäistä ongelmaa ottamalla alkumittaukset ennen tuotteen lähettämistä eteenpäin . Lämpötilan mittaus on omavalvontasuunnitelmaa.

Myynti ja tarjoilu
Elintarvikkeiden myynti- ja säilyvyysajat ovat hallinnassa. Elintarvikkeiden myyntiolosuhteiden lämpötilat ja elintarvikkeiden lämpötilat ovat lainsäädännön vaatimusten mukaiset.  Työasuun kuuluu turvalliset työkengät, hiukset ei ole tiellä eli ne pidetään kiinni, asiallinen vaatetus (ei liian tiukkoja vaatteita eikä läpinäkyviäkään vaatteita).
Hygieenisyyteen kuuluu ottaa huomioon haiseeko asiakaspalvelija tupakalle, ovatko vaatteet siistit, käsihygienia.
Tuotetuntemukseen kuuluu asiakaspalvelijana tietää erikoisruokavaliot asiakaspalvelutilanteessa. Esim. tarjoilutilanteessa osaa kertoa asiakkaalle erikoisruokavalioista ja tuotteiden sisällöstä.

Allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet 
Ravintolan henkilökunnalla on hyvä tuotetuntemus, että he osaavat kertoa asiakkaalle mitä tuote sisältää. Myyntipisteellä on merkitty laktoosi-intoleranteille omat tuotteet. Myös mahdollisessa myyntipakkauksessa on merkitty erityisruokavaliot.

Pakkaus- ja elintarvikekontaktimateriaalit
Pakkauksiin on merkitty:
- Allergisoivat aineet
- Jäljitettävyystiedot
- Tuotesisältö
-Tuotteen on oltava pakkausselosteen mukainen.

Elintarvikkeiden toimitus
- Kuljetusauto on rekisteröity elintarvikekuljetuksia varten ( myös autossa omavalvontasuunnitelma)
- Kylmäketju ei saa katketa
- Oikea säilytyslämpötila säilyy myös kuljetuksen aikana.
Lisäaineisiin, aromeihin ja entsyymeihin liittyvä toiminta on vaatimusten mukainen.

Jäljitettävyys ja takaisin veto
Jäljitettävyys tarkoittaa sitä, että pakkauksissa lukee tuotteen valmistuspaikka ja yhteystiedot jos tuotteissa on virheitä tai muuta huomautettavaa.
Takaisinvedossa valmistaja huomaa tuotteessa virheen, joka voi aiheuttaa turvallisuusriskin elivalmistaja vetää kyseisen tuotteen pois markkinoilta.
Oiva -raportin ylläpito
Ravintolan velvollisuus on pitää oiva-raportti esillä. Se on lakisääteinen. Sen on aina oltava sisäänkäynnin yhteydessä. Raportin on oltava esillä, että asiakas tietää mm. kyseisen liikkeen/ravintolan tilojen siisteyden ja henkilökunnan hygieniatason. Oiva-raportissa alin hymynaama määrää kohteen arvosanan ja sen tason.