lauantai 29. huhtikuuta 2017

Työssäoppiminen - 1. viikko

Maanantai 24.4.
Ensimmäisenä päivänä menin töihin 9:00 ja pääsin 16:00. Sinä aikana kiertelimme paljon paikkoja ja tapasin monia Finandia-talon työntekijöitä. Sain tutkia tietokoneelta paikan nettisivuja ja työntkijöiden intaa. Lueskelin myös lappupinoa, jossa oli tietoja työpaikasta ja työntkijöitä. Eli ensimmäinen päivä oli lähinnä paikkaan tutustumista.
Työvatteina itseltä minulla oli jo valkoinen kuluspaita, mustat siistit housut ja hyvät mustat kengät. Muut vaatteet sain työpaikalta, niihin kuuluu harmaa liivi ja pinkin tai liilan sävyinen huvi kaulaan. Sain myös avaimet joilla pääsee pukuhuoneisiin ja ruokailukortin, sekä avustajan lätkän jolla pääsee henkilökunnan ovista. Minulle näytettiin myös miten radiopuhelinta käytetään. Haen radiopuhelimen joka aamu palelupisteeltä ja vien takaisin l'htiessäni työpaikalta.

Tiistai 25.4.
Toisena päivänä töitä oli sitten 9:00-16:00. Finlandia-talolla sinä päivänä rakennettiin seuraavan päivän tapahtumaa joten valvoimme aulassa ettei turistit mene harhailemaan vääriin paikkoihin. Minulle näytettiin myös miten postit lajitellaan hyllyyn, jotta ne saavuttavat oikeat ihmiset työpaikalla. Tämä päivä oli aikalailla seisoskelua ja tarkkailua. 

Keskiviikko 26.4.
Kolmantena päivänä töitä oli 8:00-15:00. Keskiviikkona talossa oli tapahtuma Fujitsu World Tour 2017, jossa oli paljon asiakkaita ja tapahtumaa. Olin aluksi jonkin aikaa narikassa ja opin homman nopeasti, kun opastettiin hyvin. Sen jälkeen lähdin yhden työntekijän mukana jakamaan jonkinlaisia kääntäjä/tulkkaus laitteita ulkomaalaisialle. Kerroin englanniksi miten laitetta käytetään. Päivä oli mukava.

Torstai 27.4.
Neljäntenä päivänä olin jälleen töissä 8:00-15;00. Tänä päivänä olin narikassa ottamassa takkeja vastaan ja antamassa tietenkin niitä myös takaisin. Kävin myös viemässä postit itsenäisesti ja sain järjestellä esitteitä ja vaihtaa vanhat esitteet uusiin. 

Perjantai 28.4. 
Viikon iimeinen päiväkin oli 8:00-15:00. Silloin olikin vähän enemmän porukkaa talossa ja olin jälleen narikassa. Välissä olin myös aulassa ohjaamassa asiakkaita oikeisiin tiloihin ja vein postit. Narikassa tulikin sitten aivan työpäiväni lopussa knnon ruuhka, mutta saimme hoidettua homman hyvin ja pääsin lähtmään vähän myöhässä, se ei kuitenkaan haitannut. Oli hauskaa päästä näkmän kiirettäkin ja huomaamaan mitenpystyin olemaan rauhallinen ja tekemään asiat huolella vaikka kiirettä olikin.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Puerto Rico, Gran Canaria

Puerto Rico on matkailukohde Mogánin kunnassa Espanjan Kanariansaariin kuuluvalla saarella Gran Canarialla. 




Puerto Ricoon on rakennettu runsaasti eritasoisia hotelleja, asuntohotelleja ja vuokrattavia huviloita. Monet hotellit on rakennettu vuorten rinteille. Kohteesta löytää myös helposti paikalliset herkut lukuisista ravintoloista. Hotellien ja ravintoloiden lisäksi löytyy myös kojuja ja kauppakeskus, josta voi ostaa matkamuistoja.


 


Kohteessa voi harrastaa mm. kalastusta, vaellusta, minigolfausta ja sukellusta. Lyhyen ajomatkan päästä löytyy myös golffaus mahdollisuuksia. Puerto Ricon rannalta ei löydy aaltoja, joten surffaamista voi harrastaa toisilla rannoilla Kanarialla. 
Iltaelämä on rauallista, mutta Puerto Ricosta on hyvät yhteydet matkustaa muualle saarelle juhlimaan. 

Varsinaisia nähtävyyksiä rantojen lisäksi ei juuri ole. Aallonmurtajat tekevät rannasta sopivan myös perheen pienimmille. Rauhallisempi ranta on Playa de los Amadores, jonne on vain reilun kilometrin kävelymatka Puerto Ricosta. Läheisen Moganin kylän tummahiekkainen uimaranta on myös viihtyisä.



Puerto Rico tarkoittaa rikasta satamaa. Satama on aallonmurtajien takana suojassa tuulilta. Maasto on mäkistä ja on huomattavia korkeuseroja. Matkaoppaiden mukaa Puerto Ricossa on Kanariansaarten varmin aurinko.