sunnuntai 25. maaliskuuta 2018
Työssäoppiminen - Viikko 5
Tällä viikolla olemme olleet alkuviikosta ulkona ja salissa. Suunnittelimme ohjaajani kanssa milloin pidän näytön, mutta en kuitenkaan ole saanut oikein keksittyä hyviä aktiviteettejä joita pidän sitten kotaretkellä 10.4.2018. Normaaliin tapaan välipalalla olemme käyneet ja ottanut elokuva ehdotuksia vastaan. On ollut melko rauhallinen ja mukava viikko. Ohjaajani lähti keskiviikkona reissuun ja palaa töihin pääsiäisen jälkeen. Olimme siis toisen ohjaajan kanssa kaksin, veimme torstaina lapset pulkkamäkeen, joka oli melko rankka reissu. Perjantaina sitten katsoimme elokuvan, minkä lapset äänestivät ihan viittaamalla. Ehdotuksina oli mm. Ozzy, Alvin ja pikkuoravat 3 ja Anry Birds. Enemmistön äänillä elokuvaksi valittiin Angry Birds ja perjantai kuluikin aika nopeasti sitä katsellessa. Lapset saivat tuoda herkkuja mukanaan.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2018
Työssäoppiminen - Viikko 4
Neljäs viikko alkoi kunnon hälinällä, lapsia oli paikalla enemmän kuin ennen ja kipeänä ollut ohjaajamme palasi myös töihin. Seuraamme liittyi myös uusi harjoittelija, joka on myös siinä koulun puolella harjoittelemassa. Normaaliin tapaan lapset leikkivät omia leikkejään ja välipala klo. 14. Paitsi perjantaisin menemme välipalalle jo 13:30. Tällä viikolla olimme enemmän sisäll, kun oli niin huonoja kelejä, mutta onneksi edes parina päivänä pääsimme myös haukkaamaan raitista ilmaa. Mielestäni tällä viikolla olen päässyt jo todella hyvin mukaan hommiin. Lapset pyytävät innoissaan mukaan leikkeihin ja neuvoja myös minulta. Olen myös laittanut päiväjärjestyksen, että mitä tapahtuu ensin ja sitä seuraavaksi ja sitä seuraavaksi jne. Viikko loppui mukavasti siihen kun lapsia oli enimmilään 7 tai 8 paikalla ja heidät haettiin jo ajoissa. Pelasimme myös korttia moneen kertaan lasten kanssa.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018
Työssäoppiminen - Viikko 3
Tällä viikolla olen jo päässyt enemmän mukaan ja oppinut rytmiä. Päivät ovat menneet aika samalla kaavalla kuin ennenkin, paitsi ulkilun sijasta olemme olleet koulun salissa pelailemassa ja leikkimässä vapaasti. Olen osallistunut lasten säbä peleihin ja muihin puuhailuihin. Torstaille olimme ilmoittaneet pulkkamäkeen lhdön, mutta yksi ohjaajista oli sairastunut, joten jouduimme perumaan sen. Kävin myös lasten kanssa aivan yksin välipalalla ja se onnistui mielestäni todella hyvin, katsoin ettei ruokailu mene pelleilemiseksi ja puutuin asiaan jos meni. Ohjasin myös lapset vuorotellen pienissä ryhmissä hakemaan välipalaa. Tapanamme on myös laittaa IP tilan oveen lappu jossa kerrotaan missä olemme, jos emme ole itse IP tilassa. Esimerkiksi välipalan aikana ovessa on lappu jossa lukee "välipalalla" ja salissa ollessamme "salissa", niitä olen laittanut tarvittaessa.
Oli melko rauhallinen viikko, kun lapsiakin oli hieman vähemmän paikalla.
Oli melko rauhallinen viikko, kun lapsiakin oli hieman vähemmän paikalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)