10.12. Maanantai
Hotellin vastaannotto.
Maanantai oli jälleen hiljainen, tein muutaman check outin. Siistin aulaa, vaihdoin kynttilät ja sytytin ne. Valmistelin tiloja tulevia juttuja varten. Oli kyllä todella hiljainen päivä, ehkä jopa ihan mukava viikon aloitus.
11.12. Tiistai
Hotellin vastaannotto.
Olin tällä kertaa iltavuorossa respassa, vaihdoin jälleen knttilät ja sytytin ne. Tulostin ohjelmalistan ja tutkin sitä. Teimme myös varauksen lahjakortilla ja pääsin jopa vastaamaan asiakkaalle sähköpostiin, mikä oli todella mukavaa. Jälleen valmistelin tiloja tulevaa varten, eli laitoin lehtiöitä ja kyniä valmiiksi ja sen sellaista.
12.12. Keskiviikko
Hotellin vastaannotto.
Tänäkin päivänä olin iltavuorossa. Aloitimme viemällä kokoustilaan iltapäiväkahvit. Sitten tulostin jälleen ohjelmalistan ja opettelin hotellinxin käyttöä, että mistä löytyy mitäkin tietoja. Siivosin ja järjestelin kokoustilaa myös. Jossain kohtaa iltaa lukitsimme talosta kaikki ulko-ovet, myöhemmin tyhjensimme ulkoa roskikset. Loppuillasta sitten arkistoin papereita, taittelin lahjakorteille koteloita ja laitoin esitteitä. Opettelimme myös miten info tv päivitetään.
13.12. Torstai
Hotellin vastaannotto.
Aamuvuoro alkoi sillä, että veimme jälleen kokoustiloihin kahveja ja purtavia. Aktivoin päivän aikana myös avainkortteja, se osaan jo melko hyvin. Kävin täyttämässä juomavarastossa olevia juomakaappeja. Ohjelmalistan tulostaminen tietysti ja sen tutkimista, sekä kokoustilojen siivousta. Tietokoneen käyttöä tuli myös opeteltua, lähinnä siis mistä löytyy mitäkin juttuja.
Olen ymmärtänyt, että respan henkilökunta auttaa myös kokoushenkilöitä.
14.12. Perjantai
Hotellin vastaannotto.
Veimme tänä päivänä jälleen kahveja ja siivosimme kokoustiloja. Roudasimme juhlasaliin hulluna pöytiä ja tuleja, laitoimme ne järjestykseen ja myöhemmin liinoitimme ne ja lisäsimme tuoleihin huppuja jos joistain puuttui. Päivä meni aikalailla siinä roudaus hommissa, olin kyllä ohjelmalistaa jälleen tutkimassa ja sellaista pientä perus juttua. Kynttilöiden laittamista ja sen semmoista. Perjantai tuntui vähän siltä että meni hieman ohi ja ei jäänyt oikein muistiin mitä kaikkea tein, sillä olin hieman kipeän oloinen.
15.12. Lauantai
Tänä päivänä olisi myös ollut työvuoro, mutta kipeyden takia jouduin jäämään kotiin lepäämään.
Työtunnit yhteensä: 35h
Nyt mulla onkin sitten parin viikon loma, seuraavan kerran olen Vanajanlinnalla 30.12.
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
sunnuntai 9. joulukuuta 2018
TJK Majoituspalvelut vko 2
Maanantai 3.1.
Kerroshoito.
Otin huoneista likaiset lakanat pois ja opettelin petaamaan. Petaaminen siis sujuu. Keräsin huoneista roskat ja laitoin uudet roskapussit tilalle. Pyyhin tasoilta, peileistä ja televisioista pölyjä. Kiinnitin vessapaperirulliin semmoiset logo tarrat ja tarkistin, että kaikissa on vara rullat. Vein huoneisiin uudet pyyhkeet hienosti omille paikoilleen ja tarkistin minibaarit. Luutusin lattioita sen jälkeen, kun kanssani työskennellyt henkilö oli imuroinut. Loput päivästä autoin toisessa rakennuksessa toisia siivoojia vaihtamalla lakanoita.
Tiistai 4.1.
Kerroshoito.
Tänä päivänä siivosimme 3 talosta semmoisia isompia huoneistoja. Vaihdoin siis jälleen kaikissa niissä lakanat, moppasin, pyyhin pölyjä sekä yhdessä talossa tiskasin tiskit. Talot olivat todella hienoja ja kotoisia. Niistä löytyi kaikki mitä tarvitsee, eli kylpyhuone, keittiö, makuuhuone/huoneita ja olohuone.
Keskiviikko 5.1.
Hotellin vastaanotto.
Aluksi heti autoin kokoushenkilökuntaa, eli veimme kahveja ja sämpylöitä kokoustiloihin, häädimme samalla linnun joka oli päässyt livahtamaan sisälle. Myöhemmin päivällä kävin siirtämässä yhdestä kokoushuoneesta kaikki tarjoilut toiseen kokoushuoneeseen.
Palasin takaisin vastaanottoon ja pääsin harjoittelemaan avainkorttien aktivoimista sekä kuinka tehdään check out.Annoin myös yhdelle asiakkkaalle takin narikasta. Iltaa varten purin joulukuusesta joulupalloja pois, jonka jälkeen keräsin myös tontut, pyyhin pölyjä aulan alueelta ja "imuroin" aulan mattoa semmoisella kummallisella laitteella. Taittelin päuvän aikana myös avainkorteille tarkoitettuja koteloita.
Torstai 6.1.
Hotellin vastaanotto.
Oli todella hiljainen päivä, joten taittelin avainkortti juttuja jälleen ja tein myös kirjekuoria. Häädin linnun ulos yhdestä salista ja kävin ulkona kiertämässä keräämässä alueelta tupakan tumpit maasta sekä astioista. Tänä päivänä ei paljoa ollut tekemistä.
Perjantai 7.1.
Hotellin vastaanotto.
Hiljainen päivä tämäkin. Imuroin muutaman tilan ja roudasin tavaroita. Taittelin kirjeitä, laitoin tonttu koristeet takaisin paikoilleen. Laitoin myös tuoleihin huppuja.
Tunnt yhteensä: 35h

sunnuntai 2. joulukuuta 2018
TJK Majoituspalvelut vko 1
Olen TJKssa Vanajanlinnalla 26.11.2018 - 18.1.2019.
Maanantai 26.11.
Ensimmäisenä tjk päivänä olisi pitänyt olla kerroshoitoa, mutta kun saavuin klo 8 paikalle, niin päädyin kokous puolelle siksi päiväksi. Kuljin yhden työntekijän kanssa koko päivän. Opettelin keittämään kahvia, mikä on sillä heidän koneella todella helppoa. Keitin myös vedenkeittimellä paljon vettä, laitoin mehuja karahveihin. Kuljetimme kokoustiloihin kahveja, kuumaa vettä, sämpylöitä, jotain makeaa, kahvi ja tee mukeja, virvokkeita. Laitoimme siis päivän aikana moneen kokoustilaan tulokahvit aamulla ja kun kokoustajat olivat lounaalla, niin siivosimme tilat ja veimme iltapäivkahvit. Vein mös yksin yhteen tilaan asiakkaalle gluteenittoman vaihtoehdon. Pääsin heti ensimmäisenä päivänä oikeasti hommiin mukaan, mikä oli todella mukavaa.
Täytin myös juomakaappia ja kiillotin aterimia.
Tiistai 27.11.
Olin aamiaisen hoidossa sitten koko lopun viikosta. Kiillotin jälleen aterimia, täytin kahveja ja teetä aamupalalla. Lounaalla blokkasin pöytiä, mikä oli todella haastavaa, sillä ne lautaset ovat hyvin vaikeita. Ennen lounasta myös tietysti teimme kattausta, servetit, juomalasit ja vedet pöytiin. Opettelin myös käyttämään tiskikonetta, se oli hyvin yksinkertainen. Päivän jälkeen jalkoihin sattui.
Keskiviikko 28.11.
Aamiainen.
Laittelin aterimia paikoilleen ja kiillotin niitä jälleen kerran. Autoin tarvittaessa kokouspuolen henkilökuntaa, viemällä kahveja ja sämpylöitä jne. Taittelin myös lounaalle sinisiä servettejä, myöhemmin taittelin valkoisia liinoja joita kutsutaan myös serveteiksi. Blokkasin jäleen pöytiä, siivosin ja katoin niitä uudelleen. Eli laitoin pöytiin lasit, servetit, vedet ja suoristin tuolit. Lopuksi vielä keräsin tyhjät ja vajaat pullot. Vajaat tyhjensin kokonaan ja laitoin tyhjien kanssa pullojenkeräys pussiin.
Torstai 29.11.
Aamiainen.
IHan aluksi keitin kahvia, sitten taas tuttuun tapaan oli tietysti aamiasella blokkaamista. Lounaalla myös blokkausta ja ruokien hakemista keittiöstä, jos alkoi olla lopussa jokin ruoka tai jos joku halusi kasvisruokaa, niin sekin haettiin erikseen ja vietiin asiakkaalle pöytään. Lounaalla myös ohjasin ryhmiä oikeisiin pöytiin, sekä muutenkin vastasin kysymyksiin jos oli ja jos osasin. Vaihdoin myös pattereita semmoisiin hienoihin lahjapaketti koristeisiin. Hain lisää astoita myös keittiöstä ja vein likaisia pois. Kattaminen siis tietysti myös samanlailla kuin muinakin päivinä.
Lopuksi vielä menimme yhden toisen työntekijän kanssa järjestämään viikonloppua varten toisesta rakennuksesta tiloja.
Perjantai 30.11.
Aamianen.
Laitoin isoon mehutonkkaan appelsiinimehua, siihen meni 12 purkkia ja painoi niin paljon etten saanut sitä nostettua. Samalla tavalla meni sekin päivä että ensin aamiaisella blokkausta ja purkaminen, jonka jälkeen valmisteltiin lounaalle kattaus, laitettiin karahveihin tällä kertaa vedet ja purimme lounaan. Blokkauksessa erilaista oli, että karahveja piti vaihtaajos asiakkailta oli vesi lopussa ja käydä keittiössä täyttämässä lisää. Myös aterimien kiillotusta oli sinäkin päivänä.

Tunnit yhteensä: 35h
Ensimmäisen viikon mietteet:
Mukavaa on ollut se, että on oikeasti heti pääsyt tekemään ja oppimaan, ei ole oikeastaan ollut yhtään hetkeä, jollon ei olisi jotain tekemistä ollut. Henkilökunta on mukavia ja ystävällisiä. Työympäristö tavalaan kotoisa ja vähän erilainen. Olen kuitenkin jo nyt tullut siihen tulokseen, että tarjoilu hommat ja noi aamiasjutut eivät ole ihan mun juttu, että ennemminkin olen nauttinut todella paljon aina siitä, kun on saanut osallistua kokoushenkilökunnan puuhiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)