Aloitin kokouspalveluiden tjk:n Scandic Aulangolla.
22.1. Tiistai
Aloitimme päivän kiertämällä taloa, jonka jälkeen alettiin roudaamaan tuoleja ja pöytiä tiloihin, joihin oli tulossa kokouksia seuraavina päivinä. Kävimme keräämässä sen hetkisten kokoustajien tiloista astiat ja roskat. Veimme keittiöstä iltapäiväkahveille leivonnaisia ja muuta sellaista. Iltapäiväkahvit yleensä pidetään kahvitorilla, sinne laitamme tarjoilut ja vaihdamme kahvikoneeseen kahvipönttöjä jos tarvitsee. Opettelin myös käyttämään kokouspuolen keittiöllä olevaa tiskikonetta.
23.1. Keskiviikko
Tänäkin päivänä kierreltiin vähän tiloja päivän aluksi. Tein heti ensimmäisenä kokoustilojen avaimiin ja niiden avaimenperiin numerot, että mihin huoneeseen milläkin pääsee. Sen jälkeen tein kokouksten vetäjille meneviä ohjelmalistoja/aikatauluja sekä tilojen eteen infolappusia. Kävin myös parissa tilassa putsaamassa fläppitauluja. Lounaan aikana kävimme jälleen siivoamassa tilat, tuolit kunnolla, pullot ja roskat ja likaiset astiat pois.
24.1. Torstai
Tänä päivänä roudasimme 4 tilaa, ensin yhden ison ja sitten muut olivat melko pieniä. Teimme kahteen huoneeseen U-muodot. Jälleen pääsin harjoittelemaan lisää infokylttien ja ohjelmalistojen tekemistä tietokoneella. Lisäksi olin kahvitorilla katsomassa, että kaikki sujuu hyvin ja lisäsin juttuja jos tarvitsi. Tietysti myös tilojen siivousta.
25.1. Perjantai
Tänä päivänä pääsin tekemään melko itsenäisesti jo asioita. Vein ensin tilojen eteen infolappuja. Tämän jälkeen roudasin yhdessä salissa yksin tuoleja ja pöytiä lisää, jotta paikkoja oli tarpeeksi. Pöytien roudaksessa apuna on pöytäkärryt ja tuoleille tuolikärryt.
Selvitin keittiöltä mitä iltapäiväkahville tulevat herkut olivat ja tein niille laput. Järjestelin kahvitoria iltapäiväkahvia varten. Käytin myös tiskikonetta. Vein muutamaan tilaan projektoreita ja television, eli viritin ne niin että toimii. Siivosin lounaalla itse kokoustilat, välisiivous. Otin ihmisiä vastaan kahvitorilla, lisäsin myös maitoa, kun se alkoi loppuman. Ryhmien kahvittelujen välissä pyyhin pöydät.
Ensimmäisen viikon mietteet:
Olen viihtynyt todella hyvin. Työkaverit ovat mukavia ja pääsen itse tekemään paljon. Ei ole mitään huonoa sanottavaa! :)
sunnuntai 27. tammikuuta 2019
sunnuntai 20. tammikuuta 2019
TJK - Majoituspalvelut vko 6
14.1. Maanantai
Veimme aamulla aamukahvit tiloaan, jossa kokous pidettiin. Taittelin aika paljon ja pitkään päivän aikana kirjekuoriin lappuja ja minibaari kortteja. Järjestelin kokoustiloja tulevia kokouksia varten, itse niin että kerrottiin vain miten tila laitetaan. Oli niin hiljaista, että sitten myös täytin virvokekaappia useampaan otteeseen.
15.1. Tiistai
Jälleen aamu alkoi sillä, että vein kokoustiloihin kahveja. Siirryin sen jälkeen salin puolelle auttamaan aamiaisessa, blokkaamisessa lounaalla ja kattauksen tekemisessä. Olin myös respassa, tilasin taksin, otin narikassa takkeja vastaan ja opastin ihmisiä oikeisiin tiloihin. Siistin myös hotellin taka- ja etupihaa. Lopuksi vielä tein seuraavalle päivälle valmiiksi info tv:n.
16.1. Keskiviikko
Tänä päivänä olin paljon respassa myös, vaikka vein välillä ahveja tiloihin. Olin paljon narikassa toisen harjoitteijan kanssa. Tein myös täysin yksin alusta loppuun yhden check out:in. Tänä päivänä oli melko kiireistä, kävin myös täyttämässä virvokkeita, sillä kaappi tyhjenee melko nopeasti aina kun on kokouksia. Päivän päätteeksi oli vielä arviointi keskustelu, mikä meni hyvin.
17.1. Torstai
Päivä alkoi aika rauhallisesti, vein kokoustiloihin virvokkeita, kiersin tiloja samalla katsomassa, että kaikki oli kunnossa. Tarvittaessa vein sinne jotain lisää, jos puuttui. Olin lounaalla auttamassa, tein kattauksia, eli laitoin servetit, vesipullot ja korkinavaajat. Roudasin myös tuoleja ja pöytiä tänä päivänä. Täytin jälleen virvokekaappeja.
18.1. Perjantai
Viimeinen päivä oli melko täynnä kaikkea. Veimme toisen harjoittelijan kanssa virvokkeita jokaiseen kokoustilaan mitä talosta löytyi. Sen seurauksena virvokekaapit olivat ihan tyhjillään, joten täytimme ne uudestaan. Tänäkin päivänä olin myös tekemässä kattauksen lounaalle, kiillotin aterimia ja laseja. Taittelin vähän korttikoteloita, kiersin keräämässä tiloista roskat, astiat ja tyhjät pullot. Hieman myös olin narikassa ottamassa ja antamassa takkeja asiakkaille.
Tunnit yhteensä: 35h
Seuraavaksi alkaa harjoittelu Aulangolla, kokouspalveluissa.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019
TJK - Majoituspalvelut vko 5
8.1. Tiistai
Hotellin vastaannotto.
Päivä alkoi sillä, että veimme tulokahvit kokustilaan, sillä kokouspuolen henkilökuntaa ei ollut vielä siihen aikaan paikalla. Laskin kassan ja tein tilityksen. Täytin myyntirporttia ja tutustuin myös ryhmälaskun tekoon. Katsoin päiväkirjasta mitä tiloja/huoneita on vapaana. Kävimme läpi varauskanavat. Tein tilavarauksen henkilökunnalle. Päivän aikana laitoin jälleen kynttilöitä palamaan. Vein sinne henkilökunnan varaamaan tilaan konvehteja, lehtiöitä ja kyniä. Tässä vaiheessa jäin sitten yksikseen respaan pariksi tunniksi, otin pari puhelua vastaan joista toinen oli englanniksi. Kirjasin myös sisään kaksi saapuvaa asiakasta. Välissä kävin myös siivoamassa yhden kokoustilan.
9.1. Kekiviikko
Kerroshoito.
Suoritin tänä päivänä kerrohoidon näyttöä, eli siivosin huoneita itsekseen, aluksi kuitenkin olimme kerranneet siivouksen järjestyksen, sillä viime kerrasta oli sen verran aikaa jo kulunut. Mieestäni päivä meni hyvin ja sain tehtyä kaiken niinkuin piti, siistiä siis tuli.
10.1. Torstai
Aamiainen/respa.
Aamuni alkoi aamiaisen puolella, sillä suoritin siitä näyttöäni. Vein tavaroita paikalleen, laitoin sämpylöitä tarjottimelle, keräsin astioita, vein puhtaita astioita valmiiksi lounasta varten.
Aamiaisen loputtua siirryin sitten respaan loppu päiväksi harjoittelemaan, taisi olla hiljainen päivä kun en oikein muista mitä teimme.
11.1. Perjantai
Vastaannotto.
Olin perjantaina iltavuorossa, sillä hotellissa oli suuri tapahtuma. Järjestelimme siis paikkoja sitä varten. Veimme pihalle ulkotulia ympäriinsä. Kävin myös hotellin autolla viemässä yhteen huoneistoon lampun, sillä siellä tarvittiin. Otin narikassa asiakkaiden takkeja vastaan, vein kahvia tilaisuuden järjetäjille ja kuohuviinilaseja yhteen huoneeseen. Kävin myös päästämässä asiakkaan omaan huoneeseensa sisälle. Ilta meni aika vauhdikkaasti.
12.1. Lauantai
Vastaannotto.
Tänä päivänä suoritin vähän respan näyttöä, sillä pääsin tekemään check outeja melko paljonkin. Vein ulos ulkotulia, laitoin sisälle kynttilöitä, tulostin ohjelmalistat keittiölle ja salille. Taittelin avainkorteille lokeroita. Autoin kokouspuolella tekemään yhden kokoustilan melkein valmiiksi. Päivän päätteeksi vielä jäin ihan muutamiksi minuuteiksi yksin respaan ja sillä hetkellä juuri tuli asiakkaita kirjautumaan sisään, joten hoidin sen.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019
TJK - Majoituspalvelut vko 4
30.12. Sunnuntai
Hotellin vastaannotto, iltavuoro.
Tällä kertaa iltavuorossa olin yövahtien kanssa. Käsittelimme turvallisuuteen liittyviä asioita ja kiersimme linnan takatiloja. Kävimme laittamassa kaikkialta ovet lukkoon ja veimme myös illasta rantasaunalle iltapala juttuja ja siivoilimme edellisiä roskia sekä likaisia astioita pois. Ilta oli todella hiljainen ja ei oikein tapahtunut mitään.
31.12. Maanantai
Hotellin vastaannotto.
Olin tällöin tavallaan välivuorossa ja täällä oli häät sinä päivänä. Otimme vieraita vastaan, autoimme tarvittaessa hääjärjestelyissä. Kävin mm. juhlasalissa laittamassa servettejä nätisti paikoilleen ja tuoleja siististi. Vein häävieraiden huoneisiin sellaisia tervetuloa lappusia ja jossain vaiheessa päivää toimitin asiakkaalle lainaan valkoisen kauluspaidan. Päivän aikana olin myös pitämässä narikkaa yllä, eli laitoin asiakkaiden ulkovaatteita naulakkoon. Loppupäivästä vein vielä yhteen huoneeseen jäitä.
Oli ihan mukava päivä.
3.1.2019 Torstai
Hotellin vastaannotto.
Valmistelimme tilaa kokousta varten, eli veimme aamulla kahvit, teet ja purtavat. Kun asiakkaat alkoivat saapumaan, niin otimme heidän takkejaan narikkaan sekä ohjasimme heitä kokoustilaan. Myöhemmin seurasin miten heidät kirjattiin sisään. Kävimme myös kokouspuolen työntekijän kanssa rantasaunalla täyttämässä juomakaappeja.
Päivä meni ihan kivasti, vaikka hieman hitaasti.
4.1. Perjantai
Hotellin vastannotto.
Aamu alkoi jälleen sillä, että valmistelimme kokoustilaa. Tällä kertaa veimme tilaan vain laseja, vettä ja liinan. Vein myös itse toiseen kokoustilaan virvokkeita ja laseja. Tulostin ohjelmalistan ja tein huoneisiin avainkortteja. Pääsin myös tekemään check outeja muutaman. Tein myös illallisista listaa käyttäen exceliä ja hotellinxia.
5.1. Lauantai
Hotellin vastaannotto.
Lauantaina tein melko samoja hommia kuin aikaisemmin. Sytyttelin siis kynttiöitä, autoin kokous jutuissa, eli vein juhlasaliin vesiä ja laseja. Tein jällen illallisista listaa niinkuin edellisenä päivänä. Olin myös narikassa ja ohjasin asiakkaita oikeisiin paikkoihin. Tulostin ohjelmalistat ja vein ne keittiölle ja salin puolelle. Päivän päätteeksi tein avainkorteille lokeroita.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)