15.4. Maanantai
Oli melko rauhallista, joten toisen harjoittelijan kanssa saimme tehtäväksi avata paketeista uusia naulakoita. Siinä menikin sitten ihan kivasti aikaa sillä ne oli todella tiukasti pakattu :D Kun saimme ne lopulta purettua paketeista niin kannoimme ne yhdessä keilahallin tiskin taakse talteen väliaikaisesti. Loppu päivästä meni siinä, että autoin työntekijää saamaan Scandic Aulanko logon semmoiseen artisti passiin tietokoneella. Sitten laitoimme toisen harjoittelijan kanssa pehmoleluja esille, toinen harjoittelija laittoi hintoja niihin ja minä asettelin paikoileen.
16.4. Tiistai
Puhuin tuossa ylempänä artisti passista, elikkä tänä päivänä tein niitä loppuun. Yksi työntekijä oli tulostanut valmiiksi staff ja artist laput, jotka sitten leikkelin irti, taittelin ja viimeistelin leikkausjälkeä. Sitten asetin ne laput laminointi lituskan väliin ja aloin laminoimaan niitä. Laminoinnin jälkeen sitten leikattiin osa irti toisistaan, tein reiät ja asetin kaulanauhan. Henkilökunnan passeihin tuli erilaiset hihnat, kun taas artistien passeihin tuli ihan scandicin nauhat. Siinä menikin sitten koko päivä.
17.4. Keskiviikko
Tämä päivä olikin sitten ihan kylpylän respan hommien opettelua, lähinnä kassajärjestelmän opettelua. Eli rahastin kun asiakkaat ostivat syötävää vitriinstä taikka sitten kylpylävierailu maksuja. Hassu juttu oli se, että meinasin aina unohtaa antaa sen avaimen kylpylään tuleville :D
18.4. Torstai
Tänä päivänä olinkin sitten auttamassa kokouspuolta, sillä piti roudata noin 200 tuolia hotellin puolelta areenlle, joten teimme sitä yhdessä Sandran kanssa. Päivä siinä oikein hyvin sitten vierähti niitä viedessä, sillä yhdessä pinossa on aina 8 tuolia, eli aika monta kierrosta sai tehdä, lämmin tuli.
Viikko 3
Tämä viikko minulla on vähän erilainen, teen kotoa hommia eli etsin mahdollisimman paljon yrityksiä ja yhdistyksiä Hämeenlinnasta. Listaan ylös nimet ja yhteystiedot, sillä tarvitsemme niitä niiden aikaisemmin tehtyjen kirjeiden lähettämisessä eteenpäin.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2019
lauantai 13. huhtikuuta 2019
TJK - Markinointiviestintä vko 1
8.4. Maanantai
Maanantaina sain heti tehtävän, jota aloin työstämään. Välissä kuitenkin kävin arviointikeskustelussa. Tehtäväni oli siis tehdä ns "infopaketit" yrityksille ja yhdistyksille siitä mitä kylpylän puolella olisi heille tarjota. Sain siis siihen ohjeet, tein ensin paperille ensimmäiset versiot joista sitten väsäsin koneella jonkinlaiset tekstit. Sen jälkeen lähetimme ne kylpylän Janille ja hotellin johtajalle, että he sitten kertoisivat mielipiteitä ja mitä puuttuu tai mitä otetaan pois.
9.4. Tiistai
Tänä päivänä jatkoin maanantaina saamaani projektia. Sain siis komenttia hommaan liittyen ja muokkailin sen mukaan tekstiä. Tein myös ohjeen mukaan kylpylän tiskille pääsisäisen ja vapun aukioloajat esille. Sain myös tehdä infon synttäripaketeista ja nekin lähetimme Janille, joka antoi parannusideoita seuraavana päivänä.
11.4. Torstai
Jatkoin torstaina tiistain synttäripkaetti juttua sekä viimeistelin yrityksille ja yhdistyksille infopaketteja. Kävimme myös viemässä Janin kanssa laseja pakettiautolla tasolounaalle.
12.4. Perjantai
Tämä päivä oli vähän hiljainen, oli vain pientä tekemieni tekstien muokkailua. Kävin kuitenkin yhden harjoittelijan kanssa täyttämässä juomakaappia ja loput päivästä menikin siihen, että tein 300 narikkalappua.

TJK - Kokouspalvelut vko 10
Viimeinen viikko meni siinä, että sairastin, joten olin vain yhtenä päivänä töissä.
Kävin silloin toisen harjoittelijan kanssa laittamassa tilaan 34 kahvikupit esille, sokeri, teepussit ja vedet paikalleen. Tämän jälkeen kiersimme yhdessä tiloja ja käytäviä siirtämässä kelloja. Loppu päivä menikin roudaamisessa, roudasimme Aulankosalin. Sinne laitoimme puolet tilasta tuoleja täyteen hienoihin riveihin ja puolet pöydillä.

maanantai 1. huhtikuuta 2019
TJK - Kokouspalvelut vko 9
Tiistai 26.3.
Aamu alkoi jälleen vesien viemisellä yhteen tilan ja lappujen laittamisella. Sen jälkeen kello 10 aikaan veimme hedelmät tilaan sisälle. Tämän jälkeen roudasimme 3 tilaa ja valmistelimme sen niin valmiiksi kuin pystyi, eli vesiä vaille valmis. Päivä aikalailla meni siinä, mutta jotain pientä tavaroiden viemistä oikeisiin paikkoihin oli myös.
Keskiviikko 27.3.
Jällen vesien vientiä aamusta, tällä kertaa 2 tilaan. Kahvitorin avaus, eli maitoa ja lakupalloja esille. Tein sitten seuraavan päivän laput valmiiksi, roudasin ryhmiksiä ja otin vetäjän vastaan. Kerroin vetäjälle siis mistä löytyi mitäkin. Iltapäivästä ohjelmaan kuului tietysti kahvitorin laittaminen.
Torstai 28.3.
Näyttö
Tänä päivänä meni useampaan tilaan vedet ja yhteen tilaan 2 pönttöä. Niitä siis sai heti aamusta kuskailla. Jälleen lappujen tekemistä seuraavalle päivälle ja toisen harjoittelijan avustamista. Tuttu lounassiivous siinä puolenpäivän aikoihin ja 2 aikaan veimme kuohuviiniä pariin tilaan. Iltapäivästä laitoimme kahvit esille Akon ja Tawastin eteen sekä kahvitorille. Kahvittelujen jälkeen teimme siivouksen, eli kupit pois ja tarjoilut pois jne.
Perjantai 29.3.
Tämä päivä oli melko rento, veimme limuja ja sipsejä muutamaan tilaan. Tein lappuja seuraavalle päivälle ja suoritin lounassiivouksen. Muuta ei oikein sitten ollutkaan tehtäviä tänä päivänä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)