maanantai 18. maaliskuuta 2019

TJK - Kokouspalvelut vko 7

11.3. Maanantai

Jälleen pääsin roudaamaan pari tilaa, toiseen tilaan tein 4 ryhmäpöytää ja toiseen U-pöydän. Yhden tilan kävin vain siistimässä, sillä sen muotoa ei tarvinnut muuttaa. Tuttuun tapaan tein lappuja ja vein niitä tiloihin. Viritimme myös äänentoiston erääseen tilaan, joten sain tehtäväkseni vaihtaa mikrofoniin patterit ja teipata johtoja, niin ettei näytä rumalta ja ettei kukaan kompuroi niihin. 
Iltapäiväkahvien aikaan olin kahvitorilla siivoilemassa asiakkaiden kuppeja ja muita astioita. Osasin myös käyttää tänä päivänä kopiokonetta ilman ohjeita, eli kopioin asiakkaan logolapun ja vein ne muutaman tilan eteen. 

12.3. Tiistai

Vein pariin tilaan pienet vedet ja yhteen toiseen tilaan vesipulloja, laseja ja muistiinpanovälineet. Hoisin välikahvitusta Tawasti-Salin edessä, sekä iltapäiväkahveja myöhemmin. Lounassiivous. Kävin asiakkaan pyynnöstä vaihtamassa heille veden, sillä edellisessä tonkassa oli jokin vika. Laittelin kahvitoria kuntoon ja tarkkailin sitä. Vein myös aamu 10 aikaan hedelmät yhdelle ryhmälle.

13.3. Keskiviikko

Ensimmäisnä tein laput torstaille valmiiksi, jonka jälkeen menin kerimään yhtä pitkää johtoa. Suoritin sitten lounassiivon ja keräilimme Aulankosalin roskat ja pahvit pois. Lopuksi vielä kävin tiskaamassa kahvitorin tiskit ennen kotiin lähtöä.

14.3. Torstai 

Roudasin tilan 21, tein sinne luokkamuodon heti aamun alkajaisiksi. Tänä päivänä meidän piti laittaa kahvitorin lisäksi kahvipiste Aulankosalin eteen, johon sitten tuli myös iltapäiväkahvit. Niitä siis laitoimme ja kun asiakkaat kävivät kahvilla, niin siivosimme. Suoritin välissä lounassiivon. Täyttelin tarjolla olevia ruislastuja, juureslastuja jne. Vein lappusia paikalleen ja näytin näyttelyjen asettajille, mistä he saavat jatkojohtoja ja pistorasian paikan.
Nojatuolin roudaus Aulankosalin lavalle.

15.3. Perjantai

Aamusta siirsin edellisenä päivänä otetut nojatuolit takaisin omille paikoilleen. Roudasin tilan 35, eli otin vähän tuoleja a pöytiä pois että sain vähän pienemmän U-pöydän tehtyä. Laitoimme Aulankosalin eteen aamukahvit, kuppeja, maitoa, kirjoitin lapput syötäville. Tiskasin astioita, pyyhin pöytiä, hain astioita ja vein puhtaita paikalleen. Lounassiivo. Iltapäiväkahvit oli Aulankosalin edessä sekä kahvitorilla.

16.3. Lauantai

Tämä olikin sitten jo melko rauhallinen päivä, suoritin lounassiivon ja laitoin Tawastista tuoleja pinoihin. Katsoin kahvitoria, täyttelin naposteltavia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti