lauantai 13. huhtikuuta 2019

TJK - Markinointiviestintä vko 1

8.4. Maanantai

Maanantaina sain heti tehtävän, jota aloin työstämään. Välissä kuitenkin kävin arviointikeskustelussa. Tehtäväni oli siis tehdä ns "infopaketit" yrityksille ja yhdistyksille siitä mitä kylpylän puolella olisi heille tarjota. Sain siis siihen ohjeet, tein ensin paperille ensimmäiset versiot joista sitten väsäsin koneella jonkinlaiset tekstit. Sen jälkeen lähetimme ne kylpylän Janille ja hotellin johtajalle, että he sitten kertoisivat mielipiteitä ja mitä puuttuu tai mitä otetaan pois.

9.4. Tiistai

Tänä päivänä jatkoin maanantaina saamaani projektia. Sain siis komenttia hommaan liittyen ja muokkailin sen mukaan tekstiä. Tein myös ohjeen mukaan kylpylän tiskille pääsisäisen ja vapun aukioloajat esille. Sain myös tehdä infon synttäripaketeista ja nekin lähetimme Janille, joka antoi parannusideoita seuraavana päivänä.

11.4. Torstai

Jatkoin torstaina tiistain synttäripkaetti juttua sekä viimeistelin yrityksille ja yhdistyksille infopaketteja. Kävimme myös viemässä Janin kanssa laseja pakettiautolla tasolounaalle.

12.4. Perjantai

Tämä päivä oli vähän hiljainen, oli vain pientä tekemieni tekstien muokkailua. Kävin kuitenkin yhden harjoittelijan kanssa täyttämässä juomakaappia ja loput päivästä menikin siihen, että tein 300 narikkalappua.

1 kommentti:

  1. Näitä onkin mielenkiintoista lukea ja sitä kautta kuulla, mitä ja minkälaisia markkinointiviestinnän tehtäviä/projekteja sinä saat tehtäväksesi. Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista