maanantai 9. huhtikuuta 2018
Työssäoppiminen - Viikko 7
Viime viikko oli myös vähän lyhyempi eli 4 päivää, pääsiäisen takia. Maanantaina siis ei ollut töitä. Muut äivät kuitenkin menivät aika samalla kaavalla kuin ennenkin, aluksi lapset tulevat ja leikkivät omia leikkejään, sitten lädemme välipalalle ja sieltä ulos/sisälle. Viime viikolla olimme aika paljon ulkona ja yhtenä äivänä todella vähän aikaa salissa. Itse olin aika stressantunut viikon joten tuntuu etten edes kunnolla muista viime viikosta. Näyttö nimittäin stressasi, mutta perjantaina olin jo saanut suunniteltua homman ja sain aloitettua viikonloppuna kaikkien lippu lappusten vääntämisen. Sain näyttöön hyvää inspiraatiota Helinältä ja yhdessä ohjaajani kanssa keskustelimme mikä olisi sitten loullisesti hyvä toteuttaa. Nyt vain toivotaan, että kaikki menee hyvin ja suunnitellusti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvin se menee!!
VastaaPoista