sunnuntai 3. helmikuuta 2019

TJK - Kokouspalvelut vko 2

28.1. Maanantai

Vein pariin tilaan heti aamusta fläppitaulut. Veimme myös vedet ja virvokkeet yhteen tilaan. Kävin itsekseen tervehtimässä erästä kokouksen vetäjää, he pyysivät saamaan isoja lehtiöitä, joten hain niitä heille. Kiersin myös viemässä kokoustiloihin tarvikkeita, jos sieltä niitä puuttui. Autoin myös Mikkoa saamaan mainostaululle yhden mainoskuvan, ongelma oli ettei hän saanut sitä oikean kokoisena, mutta onneksi keksin keinon miten sen sitten sai.

29.1. Tiistai

Aamulla laitoin kahvitorille maidot ja piirakat esille. Tein tietokoneella kyseisille piirakoille kyltin, englanniksi ja suomeksi. Kiersin laittamassa tilojen ovien viereen ne infokyltit. Ohjasin asiakkaita oikeisiin tiloihin, englanniksikin. Myös wc:tä kysyttiin monesti. Siivosin kahvitorin, eli likaiset astiat ja loput esillä olevat piirakat pois. Päivän aikana kävin viemässä yhteen tilaan myös vettä. Pääsin myös muavasti roudaamaan, tein yhteen tilaan 17 erikokoista pöytää melkeinpä kokonaan yksin. Samaan tilaan tein pöytälistan, eli numeroin pöydät, tein oveen listan jossa näkyi mikä ryhmä kuului mihinkin pöytään.

30.1. Keskiviikko

Kävin tekemässä yhteen tilaan lisää paikkoja. Kuljetin kärryllä vedet tiloihin. Täyttelin teepusseja kahvitorille.Suoritin luonassiivouksen, eli likaiset astiat ja roskat pois sekä tuolit nätisti. Iltapäiväkahvien tarkkailua oli myös. Pääsin myös purkamaan uudet jatkojohto paketit ja merkkaamaan johtoihin minkä pituisia ne olivat.

31.1. Torstai

Autoin heti aamusta keittiön työntekijää valmistamaan pienen aamiaisen kahvitorille ja myös sitten purin sen, kun tuli sen aika. Päivään jälleen kuului tietysti lounassiivous. Tein tietokoneella seuraavan päivän ovilaput ja kokouksille aikataulut. Tiskasin astioita ja laitoin niitä paikalleen. Kahvitorilla ja yhden tilan edessä oli kahvit joten kiertelin niitä tarkkailemassa.

1.2. Perjantai

Tein Aulanko saliin, eli akoon, yksin melkeinpä luokkamuodon puolikaareen, 8 riviä molemmin puolin eli keskelle jäi käytävä ja yhdessä rivissä oli aina 16 paikkaa. Vein kahvin yhteen kokoustilaan. Lisäsin myös tilaan 36 lisää pöytiä ja tuoleja U-muotoon. Lisäsin myös laseja ja kyniä saliin, vaihdoin myös patterit mikrofoneihin.

2.2. Lauantai

Vein ensimmäisenä vesitonkan ja vetäjän veden + lasit yhteen kokoustilaan. Kuljetin Aulanko salin aulaan valmiiksi tiskikärryt, jotta lounassiivous on nopea aloittaa sitten kun tarvitsee. Täyttelin maitoa aina tarpen tullen. Pilkoin sitruunoita ja ein viipaleet tilaan. Lounassiivous olikin sitten siinä samassa välissä, kun vein sitruunat. Iltapäivällä laitoin kahvit Akon ja tilan 21 eteen. Hain siis keittiöstä pullat, piirakat ja tein niille kyltit. Lisäsin mukeja, lusikoita, ottimia ja lautasia. Loput päivästä meni siinä, että siivoilin iltapäiväkahveja.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti