tiistai 19. helmikuuta 2019

TJK - Kokouspalvelut vko 4

11.2. Maanantai

Maanantaini alkoi vesien viemisellä. tällä kertaa vain yhteen tilan. Seuraavaksi laitoin kahvitorille maidot ja hain vielä isolta keittiöltä kuramaitoa. Kuljetin edellisellä viikolla vimäni nojatuolit takaisin omalle paikalleen, pois Aulanko salista. Välissä taisin käydä viemässä kokoustilaan limsoja, keksejä, kuppeja, lautasia, hedelmiä ja veitsiä. Tuttuun tapaan myös koneella tein laput seuraavalle päivälle ja vein muutamaan niitä jo valmiiksi. Yhden kokouksen vetäjä pyysi myös tilaan toista avainta, joten järjestin hänelle sellaisen.

12.2. Tiistai

Aamu alkoi sillä, että vein jälleen tilaan keksit, lakupallot, limut ja myöhemmin päivällä hedelmät (kahteen tilaan). Oli melko hiljaista, joten roudasin Aulanko salia, eli siirsin yhdestä tilan osasta tuoleja ja pöytiä pois. Tämän jälkeen tai jossain välissä vein tilaan 35 ison veden ja ovilapun paikalleen. Kävin myös tervehtimässä kokouksen vetäjää ja kertomassa missä tapahtuu mitäkin. Lounassiivo.
Loppu ajan olin sitten kahvitorilla tarkailemassa ja laittamassa esille syötäviä.

13.2. Keskiviikko

Päivä oli melko hiljainen, joten se meni niin, että kiertelin vapaina olevia kokoustiloja. Kiersin kärryn kanssa, jossa minulla oli mukana fläppi papereita, kyniä, lehtiöitä ja tusseja. Täyttelin siis kaikkea mitä puuttui, vaihdoin papereita tauluille ja keräsin vetäjien pöydillä olevat mustat boxit pesuun. Kävin pesemässä laatikot ja palautin ne takaisin omille paikoilleen. Vein vielä jälkikäteen muutamia jatkojohtoja tilaan. Kävin myös valmistelemassa pari tilaa, vein kahvitarjoiluun tarvittavat jutut ja säädin yhdestä tilasta kaikki nojatuolit samalle "asetukselle". Laitoin myös vanhaan tuttuun tapaan kahvitorin valmiiksi 15 henkilölle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti