Yövyimme Himoksen mökeissä, jotka olivat aivan törkeän hienoja. Olisin kyllä voinut nukkua yön aikana enemmän kuin muutaman tunnin. Hyvässä ja positiivisessa seurassa kuitenkin jaksoin reissumme seuraavankin päivän. Tutustuimme myös muutamaan uuteen ihmiseen reissun aikana. Huomasin, että oppaana on tärkeää olla ystävällinen ja ulospäinsuuntautunut. Mielestäni Jämsäläiset oasivat hommansa hyvin ja asiat oli selvästikin suunniteltu kunnolla. Mielelläni lähtisin uudestaan reissuun saman porukan kanssa. Luokkamme on taas läheisempi ja olen elämyksen rikkaampi kuin ennen.
perjantai 23. syyskuuta 2016
Jämsä 21. - 22.9.2016
Olimme luokan kanssa ryhmäytymässä Jämsässä ja Himoksella. Reissu kesti kaksi päivää ja oli todella mukava. Mukana oli myös aikuisopiskelijoita ja muutama matkailualan 3. luokkalainen. Kävimme ensimmäisenä päivänä kaupunkikierroksella ja Paintball -pelissä. Paintball jäi erityisesti mieleeni, koska en ollut koskaan aikaisemmin ollut sellaisessa. Aluksi jännitin, että mitä siitä oikein tulisi, mutta se oli todella hauskaa. Hirvikartanolla käynti jäi myös mieleen, kun pääsimme aitaukseen ruokkimaan ja silittämään kauriita sekä muutamaa poroa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti