sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Työssäoppiminen - 5 viikko

Maanantai 22.5.

Olin töissä kahdeksasta kolmeen. Koko päivän olin jälleen narikassa, D narikka tällä kertaa.
Melko hiljainen päivä, mutta ihan mukava. Kanssani siinä oli uusi harjoittelija ja yksi toinen työntekijä.

Tiistai 23.5.

Olin kahden muun työntekijän kanssa kongressisiiven puolella narikassa työskentelemässä. Päivä meni oikeinmukavasti, asiakkaitaoli ihan mukavasti niin aikakin kului ihan hyvin.
8:00-15:00

Keskiviikko 24.5.

8:00-15:00 olin aulassa F narikassa, kun oli jotkin messut niin asiakkaitakin riitti. Se on mukavaa kun on tekemistä, niin aika kuuu hyvin. Minut ja kaksi muuta työntekijää palkittiin edellisen päivän hyvästä työnkentelystä, koska asiakas oli lähettänyt niin hyvää palautetta. Saimme valita Cafe Verandasta mitä vain ilmaiseksi.

Perjantai 26.5.

Perjantaina töissä ei ollut monia työntekijöitä, koska oli niin hiljainen päivä. Siksi olikin aika erilainen päivä kuin ennen.
Ensiksi järjestelin EA-huonetta. Sen jälkeen pääsin järjestelmään palvelupisteen kaapin, listasin löytötavaroita tietokoneelle, vein roskia, listasin Finlandia-salin varaukset, krjoitin kiitoskortteja, läheimme Q-parkille kävijämäärät, tulostin, niittasin, reitin, leikkasin leikkurilla papereita, laitoin avaimet oikeisiin kuoriin ja etsin papereita kansiosta.
8:00-15:00.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti