keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Kanta- ja Päijät-Häme / Ruokakulttuuri tehtävä

Kanta- ja Päijät-Häme


 

(Vasemmalla Kanta-Häme, oikealla Päijät-Häme) 

Hämäläisessa keittiössä yhdistyy itäinen ja läntinen ruokakulttuuri, mihin hämäläisyys antaa oman ilmeensä. Tunnetuimpia maakunnan ruoista ovat olleet erilaiset laatikot eli loorat, lanttu-, peruna-, porkkana-, maksa- ja makaronilaatikot. Laatikkoruokia on tarjottu ympäri vuoden. Hämäläisenä kesäruokana on toiminut kaurasta, ohrasta ja herneistä valmistettu talkkuna, sitä sekoitettiin aluksi piimään ja myöhemmin viiliin. Arkioloissa, varsinkin läntisessä Hämeessä, syötiin kovaa ruisleipää. Hämäläiseen juhlakestitykseen juomana kuului sahti.
Mämmin oletetaan olevan ensimmäisenä valmistettu Hämeessä.
Hämäläinen arkinen ruokaleipä on ollut läntisen perinteen mukaisesti hapan ruisleipä, joka vanhan tavan mukaan leivottiin syksyisin ja keväisin vartaisiin. Hämäläinen sahtiperinne on myös vuosisatoja vanhaa.

Kanta-Häme
Kanta-Hämeen elintarviketuotanto perustuu lihan, maidon, viljan, kasvisten sekä perunan tuotantoon ja jatkojalostukseen. 
Kanta-Häme julistautui kansalliseksi rapumaakunnaksi vuonna 2010. Yleensä noin puolet kauden rapusaaliista nostetaan hämäläisistä järvistä ja joista. Noin 20 vuotta sitten istutettiin yli miljoona täplärapua Hämeen vesistöihin, jotta kotimaisia rapuja olisi jatkossakin saatavilla railakkaisiin rapujuhliin.

Luomutiloja: Alastalon luomutila, Hakolan marjatila sekä Kärkäisen puutarha

Alastalon luomutila
Luomumansikka, luomuperuna, luomutyrni, tyrni, mansikka, peruna.

Hakolan marjatila
Luomuvadelmaa, luomuherukkaa, luomumansikkaa, luomuhernettä, hunajaa, kylmäpuristettuja mehuja, hilloja, mehiläisvahakynttilöitä, hunajasaippuoita.

Kärkäisen puutarha
Mansikkaa, perunaa, hernettä, kauraa, ruista sekä härkäpapua.

KEITETYT RAVUT

5l raikasta vettä
1,5dl karkeaa merisuolaa
9kpl palasokeria
20-30kpl eläviä jokirapuja

Huuhdo ravut kylmällä vedellä, raanan alla. Laita vesi kiehumaan isoon kattilaan, lisää suola ja sokerit sekä tilliä varsineen. Kun vesi kiehuu kunnolla pane ravut kattilaan yksitellen. Rapujen pitää olla eläviä, selkäpanssarista nostaen sakset ei saa roikkua velttoina (rapu on tällöin huonokuntoinen tai kuollut). Veden pitää kiehua kunnolla jatkuvasti. Keitä 8-12 min. viimeisen ravun jälkeen.
Poista tillit. Laita uudet tillit kattilaan. Anna rapujen jäähtyä keittokattilassa, keitinliemessä viileässä paikassa. (voit nopeuttaa jäähtymistä laittamalla kattilan vaikkapa lavuaariin ja juoksuttamalla ympärillä kylmää vettä). Parhaimmillaan ne ovat 12 tunnin kuluttua.


Päijät-Häme
Eteläosuudessa painottuu ohran viljely ja Idässä hallitsee vesistö ja sankat metsät. Pääraakaineita ovat ohra, kaura, peruna, kala ja liha. Norri-kuppi on päijäthämäläinen vastine Irish Coffeelle.


Tunnetuimmiksi ovat tulleet lohikeitto Laurellin tapaan, perunamunavoi, perunatuuvinki sekä penkkivelli.
Lammasruuat ovat usein kuuluneet päijäthämäläisten pitopöytien herkkuihin. Syksyisin teurastettiin useampia lampaita kerrallaan. Ne suolattiin ja paistettiin leppäpuukaukalossa joko kokonaisena tai suurina paloina.

Luomutiloja: Harjulan luomutila, Oijalan luomutila sekä Tiinan luomutila.


Harjulan luomutila

Marjojen ja avomaavihannesten viljely luonnonmukaisella tuotantotavalla.

Oijalan luomutila

Päätuote on luomumansikka, sitten kaura, peruna, kuivaheinä, porkkana, punajuuri, herne palkoina, pensaspavut, mustaherukka, palsternakka, sipulit. Myös nuori omenatarha ja päärynätarha sekä pieniä määriä ruusukvitteniä, sascatoonia, tilliä, persiljaa, muita yrttejä, valkosipulia, kuusen- ja tammentaimia ym. Perunaa on yli 10 eri lajiketta (erikois- ja väriperunoita) ja porkkanaa sekä punajuurta valkoisia ja keltaisia tavanomaisten lisäksi.

Tiinan luomutila

Luomumansikkaa ja tavanomaisesti tuotettua hunajaa.

LOHIKEITTO
4 annosta
5 perunaa
2 porkkanaa
puolikas purjo
2 lehtisellerin vartta
1 rkl rypsiöljyä
1 l vettä
2 rkl kalafondia / 1-2 kalaliemikuutiota
2 laakerinlehteä
8 maustepippuria
8 valkopippuria
300 g lohifileetä
150 g kylmäsavulohta
1 tl sitruunan kuoriraastetta
2 rkl sitruunamehua
1 dl tuoretta tilliä

Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Halkaise, huuhdo ja viipaloi purjo. Huuhdo ja viipaloi lehtiselleri.
Kuullota kasviksia öljyssä pari minuuttia. Lisää vesi, fondi, laakerinlehdet ja pippurit.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla 15 min.
Leikkaa lohi kuutioiksi ja lisää keittoon. Anna sen kypsyä muutama minuutti.
Paloittele kylmäsavulohi ja lisää se keittoon. Keittele vielä hetken aikaa ja mausta keitto sitruunan kuorella ja -mehulla. Lisää lopuksi tilli hienonnettuna.



PENKKIVELLI

1dl maitoa
1/2dl kaurahiutaleita
1-2rkl sokeria/hilloa

Laita kulhoon kaurahiutaleet, lisää joukkoon maito, ja viimeiseksi sokeri/hillo.
Sekoita ja nauti tai maista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti